Hienosti se tapahtuu hetkellä, jolloin mustavalkokuvauksesta on tulossa laajemminkin trendikästä. Ja hieno se on siksi, että Saiha tekee kirjansa, kuvansa ja tekstinsä omalla persoonallisella tavallaan, asiantuntevasti, riittävän perusteellisesti, mutta ei jaarittele turhia. Kokemusta hänellä on pitkältä ajalta sekä kuvaajana että kirjoittajana. Kuvien tekijänä häneltä riittää kärsivällisyyttä ja riittävää sekä näkemyksellistä että teknistä perfektionismia.
Saiha on kirjan kirjoittajana kokenut ja osannut rajata aiheensa hyvin. Muistaakseni tutustuin hänen teoksiinsa ensikerran 2006 julkaistussa Kiehtova luontokuvaus (Helsinki 2006). Silloisesta luontokuvaajasta on vuosien varrella kaivautunut entistä selkeämmin esiin artistiset piirteet. Saiha on yksi niistä luontokuvaajista joka on puhkomassa, nyt jo melko harsomaista, verhoa eri valokuvan lajityyppien välillä. Myös teknisesti hänen kirjansa on oivallinen osoitus siitä, että filmi- ja digityöskentelyn erojen korostamisesta on tärkeää nähdä valokuvan kulttuurisesti ja historiallisesti linkittyvä jatkumo. Hyvin Saiha tuo esille juuri tämänkin puolen mustavalkokuvassa. Olemme tottuneet näkemään harmaasävyt mennen ajan viestinä ja uudetkin kuvat asettuvat kuvien jatkumoon toisella tavalla kuin värikuvat.
Mustavalkokuvaus ja työnkulku antaa virikkeitä työskentelyyn. Porilaisuutta Saihan tekstissä kuvaa jonkinlainen (turha) käsitys oman tavan vaatimattomuudesta. Esipuheessakaan Saiha ei kiitä perhettään, vaan pyytää anteeksi, kun on paneutunut, jälleen kerran, työhönsä (ilmeisesti oman kokemuksensa mukaisesti perheen kustannuksella). Saiha korostaa sitä, että jokaisen tulee löytää oma tapansa työskennellä. Hän esittää omansa, ei juuri avaa muita vaihtoehtoja. Tämä pitää kirjan hyvin koossa ja turha ensyklopedinen oppineisuuden osoittaminen ei rasita tekstiä. Muutamilla viittauksilla alan muihin teoksiin on mahdollista avartaa omia näkemyksiä ja teknistä tietämystä eteenpäin.
Markku Saiha valottaa mukavalla tavalla teknisten seikkojen lisäksi valokuvan taiteellisia ja kulttuuris-historiallisia puolia. Laajempi ja syvempi esitys mustavalkokuvan historiasta, taiteellisista ja esteettisistä ulottuvuuksista ja mahdollisuuksista sekä alan mestareista olisi kuitenkin hieno saada aikaiseksi. Tämä onnistuisi varmaan myös suomalaisin voimin. Osaavia kuvaajia ja kirjoittajia kyllä löytyy Saihan lisäksi. Viimeisten sivujen lyhyen johdannon Mustavalkokuvauksen maailma (ss. 136-137) soisi siis olevan johdantona tulevalle.
Hieno kirja. Ja hienoja kuvia. Jatkoa tavalla tai toisella odottaen.
