The Leica M Photographer Bertram Solcher

Leica M-kameroilla on erityinen asema etenkin 1900-luvun valokuvauksen historiassa. M-kameralla ja sillä otetuille kuville on muodostunut omanlaisensa estetiikka, eetos ja etiikka. Robert Capa, Henri Cartier-Bresson ja useat Magnum -kuvaajat ovat olleet ja ovat Leican käyttäjiä. Perinne on jatkunut siitä huolimatta, että mittaetsinkamerat ovat syrjäytyneet kameroiden valtavirrasta, peilikameroista. Uudet peilittömät APS- ja 3/4-kennoiset pienkamerat sekä Leica-brandin uusi tempautuminen mukaan kameratekniikan kehittelyn kärkeen saksalais-japanilaisen yhteistyön myötä, ovat luoneet uudenlaisen nousun sekä retrohenkisyydelle yleensä, että myös paluuna digiajasta filmillä kuvaamiseen tai ainakin filmikuvaamisen estetiikkaan.

Saksalainen valokuvaaja Bertram Solcher on kiteyttänyt tämän perinteen tiiviisti kirjaansa The Leica M Photographer. Photographing with Leica´s Legendary Rangefinder Cameras  (rockynook, California 2015).  Kyseessä ei ole kameroiden historia tai kyseisellä kameratyypillä otettujen kuvien historia, ei myöskään kameran tai kuvien ottamisen tekninen opas. Solcher kuvaa oman kokemuksensa perusteella omanlaistaan asennetta, jotka luonnehtivat hänen mukaansa Leica M-kuvaajaa. Kyseessä on eräänlainen vahvasti tiettyy yhteisöön kuuluvan valokuvaajan itsetutkiskelu - miksi toimin niin kuin toimin ja miksi olen valinnut juuri tämän polun valokuvauksen mahdollisista maailmoista.

Kirja kappaleiden otsikoiden mukaan Leica M-kuvaajaa voisi kuvata seuraavasti:

Sulavasti ympäristöönsä asettuva valokuvaaja (näkymätön kuvaaja) pyrkii pelkistettyyn tulokseen (vähemmän on enemmän), rajoitteisella ja osittain (joidenkin mielestä) vanhentuneella tekniikalla (mittaetsinkamera). Kantava idea mielessään (suunnittelun tärkeys) kuvaaja  kohdistaa tarkkaavaisuutensa (ratkaisevat otokset) ja luo projekteja, joiden tuloksena, virheitä välttämättä, katuvalokuvauksen jalon taidon  mukaisesti (The High Art of Street Photography), syntyy kuvaotoksia, joista ankaran valinnan jälkeen syntyy kuvat, joiden avulla kerrotaan tarina. Tarina kerrotaan (Complete Story)  huolella, arvokkaasti lopuunsaatettulla esityksellä katsojalle lehdessä, näyttelyssä, portfoliona tai kirjana (Clothes Make the Person).

Kirjassa on vajaat 70 kuvaa ja tekstiä suurin piirtein saman verran. Kuvat ja teksti on tyylin mukasesti minimalistisesti taitettu ja väriskaala (usein myös kuvissa) on hillitty (valkoista, mustaa, punaista, harmaata).

Leica M-kameralla on helppo ottaa epäonnistuneita  (epätarkkoja, yli- tai alivalotettuja) kuvia. Sattumalta sillä ei juurikaan saa hienoja otoksia. Hyvissä käsissä M-kamera ja Leican kiistatta hienot optiikat mahdollistavat hyvien valokuvien luomisen. Leica M-koulunsa käynyt oppii valokuvaamisen riittävällä vastuksella. Kun tuon vastuksen voittaa, kuvaaminen millä tahansa kameralla ja tekniikalla on, näin uskon,  antoisampaa ja tuottaa parempia tuloksia. Mikään ei estä astumasta Leican perinteisen estetiikan ulkopuolille omissa kuvissaan - yksi säännöistähän
 on: tiedä säännöt, jotta voit niitä rikkoa.