Barthesin erehdys

Roland Barthes erehtyi määrittäessään valokuvan noemaksi "tämä on ollut". Valokuvan hetkellisyys, nytmäisyys, asettaa sen sekä fyysiseen, objektiviseen, luonnontieteellisen aikaan että psyykkiseen, subjektiiviseen, intersubjektiiviseen, memoriaaliseen ja fenomenologiseen aikaan. Tämä mahdollistaa valokuvan hermeneuttisen ja narratiivisen tulkinnan " tulevaisesti".

Cartier-Bressonin "ratkaiseva hetki" esimerkiksi kuvassa, jossa mies on astumassa vesilätäkköön, on oiva esimerkki menneen ja tulevan leikkauspisteestä. Visuaalisesti valokuva on valoa, varjoa ja sommittelua, mutta tarinallisesti valokuva on menneisyyden tulevaisuutta ja tulevaisuuden menneisyyttä. Valokuvan avulla ei pelkästään kerrota tarinaa, valokuva on tarina vailla (ennalta asetettua) juonta. Valokuva on tyhjän episodin still-kuva, jonka muistimme kontekstualisoi mielemme maisemaan.

Valokuvan aikamuoto on illusorinen, animoitu futuuri-imperfekti.

JK. 29.3.2016

On ehkä liian raflaavaa sanoa Barthesin erehtyneen. Hänen tulkintahorisontistaan valokuva määrityy noin, se on ykis, perusteltu, tapa nähdä ja katsoa valokuvaa.

Episodinen muisti ja narratiivisuus

Endel Tulvingin episodisen muistin käsite ja noemaattinen itsen ymmärryksen prosessi vaikuttaa tärkeältä idealta. On kirjoitettava auki "tämä on ollut" episodisen muistin kannalta. Episodinen muisti on osa deklaratiivista muistia, semanttinen muisti on sen toinen osa.

"Self" strukturaalisena käsitteenä - voi ehkä hävitä flogistonin tavoin kun tarina täydellistyy.

Celia Lury on kirjassaan Prosthetic Cuture – Photography, memory and Identity (Lury 1998) esittänyt ajatuksen siitä, miten valokuvaus ja valokuva uudelleenmäärittävät muistin, kehon ja tietoisuuden välisiä suhteita ja kuinka olemme proteettisen kulttuurin esiinnousun silminnäkijöitä. Luryn mukaan valokuva opettaa uudenlaisen näkemisen tavan, joka muokkaa itseymmärrystämme. Subjekti siirtyy “itsereflektion peilivaiheesta” “itsen laajentumiseen” ja barthesilaisittain “itsen tulemiseksi toiseksi”. [Uloskontekstualisointi (outcontextualisation)  ja samanarvoistuminen (indifferantiation).]

Myös hybridisyys valokuvan piirteenä on kiinnostava. Kraussin mukaan valokuvan hybridisyys “projektiivisena ja mnemonisena” samanaikaisesti suuntautuu sekä eteen- että taaksepäin. Valokuvan “hybridisyys” on sen kyky katsoa “toiseen”. (Harri Laakso 2003, 71).

Valokuvassa olevan katse on kuitenkin tyhjä, katsoo, muttei näe. (Laakso 2003, 68)

...Soihtu -blogista

Barhesin Valoisasta huoneesta.

... ja kirjoittui Taikavuori -blogiin (itsereflektioita, muistiinpanoja)

Edifioivan valokuvan idea on kypsynyt mielessäni kuluneen kevään aikana. Kokoan alle joitain linkkejä ja harrastan samalla lainaamisen ikävintä muotoa, lainaan itseäni.

Kirjallisuusblogissani "Taikavuori" kirjoitin EV:stä  tiistaina 22.3.2011.

Aikaisemmin olen viitannut, ilman tätä termiä, joihinkin vastaaviin piirteisiin valokuvassa.

Juha Suonpään kirja-arvioissa on asiaan linkittyvää tekstiä.

Bremerin ja Takalan näytttelyt olivat itselleni edifioivia.

Merkittävänä innoittajana koulutuksen näkökulmasta on ollut myös Paul Lowen käytäntöyhteisön idealle rakentuva valokuvauksen verkko- ja verkostopohjainen työskentely.

Kriittisä sävyjä Helsinki School of Photographyyn on näyttelytunnelman kuvauksissa.

Jorma Luhdan kirja on hieno elämänfilosfinen pohdiskelu tähtiyössä.

Syksyn 2009 koonnissa on myös viittauksia valokuvakirjallisuuteen.

Kesällä 2009 osa kirjallisuudesta liittyi valokuvaan.

Paul Austerin kirjaa Yksinäisyyden äärellä luin osittain tajuammatta sen yhteyttä aiheeseen: valokuvaan, elämänhistoriaan ja muistiin. Tämä kirja kannattaa lukea uudelleen (ja uudelleen). Austerin tekstissä on näkyvissä Barthesin teorioista ja myös Blanchot´lta (Auster on kääntänyt Blancho´ta englanniksi).

Juha Varton pohdinnat yksittäisesestä ja yleiseestä filosofiassa ja elämässä ovat edifioivan filosofian näkökulmasta myös tärkeitä.

Itämerenen äärellä herätti myös kysymyksen eläimestä joka vain itse voi suojella itseään.

Minkkinen ja Hautala joutuivat ajan sattuman vuoksi samaan blogikirjoitukseen, vaikka jälkimmäinen herättää vähemmän kunnioitusta. A.R. Minkkinen on sen sijaan äärimmäisen kiinnostava myös EV:n kannalta.

Valokuvan tekniikka ja kirjallisuuden ja kuvan suhde, siitä joitain sanoja. Samasta aiheesta myös.

Valokuvan näkemisen optimismi ja peruuttamattomuus. 

Valokuvahaastatteluja on kiinnostava katsaus valokuvaajien aikalaistietoisuuteen, erityisesti dokumentoivan ja taidekuvan suhteeseen.

Baabelin kuvia ...

Tässä siis katsausta menneeseen, Taikavuoren blogikirjoitusten vinkkelistä.

Edifioiva valokuva

Valokuva ylentää mieltä, toimii edifioivasti. Siitä tämä blogi.

Edifiointi on mieltä ylentävää toimintaa, sukulaisuutta voimautumiseen, eheytymiseen ja valokuvaterapiaan on. Kyseessä on yksilön minäidentiteetin rakentamisesta ja rakentumisesta ja yhteiskunnan kulttuurisesta vallasta, ymmärtämisestä ja muutoksesta, emansipaatiosta.

Termi "edifioiva" on tässä kaiku filosofi Richard Rortyn edifioivasta filosofiasta. Filosofian tehtävänä on pitää yllä ja kehittää mieltäylentävää keskustelua. Sivistys ja kulttuurin ylösrakennus, Bildung, tulee lähelle edifioivuutta. Alkuperä lienee kristillisessä kilvoittelussa hurkaasta elämästä.

Miksi kuvat edifioivat? Palauttavat meidät muistoissamme onnen aikaan? Kytkevät meidät ajan poliitiseen ja kulttuuriseen virtaan (dokumentaarinen kuva). Auttavat näkemään meidät vapaina, luovina olentoina? Kysyvät kysymyksen olemisesta?


Maallisessa kilvoittelussa selviyntyminen on perusedellytys, mutta ei ensisijainen tavoite. Arvokkuus ja oman identiteetin rakentaminen ja ylläpito on sekä tiedon että taidon (toiminnan) asia.