Lasten valokuvailmaisu

Päivi Setälä kuuntelee vastaväittäjän huomautuksia.

Päivi Setälä väitteli reilu kuukausi sitten lasten valokuvailmaisusta. Työn otsikkona on Lapsi kuvan takana. Erityisiä piirteitä lasten valokuvailmaisussa. (Musta Taide, Helsinki 2012) Vastaväittäjänä oli dosentti Tutta Palin Turun yliopistosta ja kustoksena Merja Salo Aalto-yliopistosta.

Setälän työ perustuu pitkähköön tutkimusperiodiin ja pitkään kokemukseen lasten valokuvailmaisun parissa. Tutkimuksen kohteena on 6-7 -vuotiaiden lasten ympäristöaiheiset valokuvat, videotallenteet valokuvatyöpajoista ja lasten keskustelut kuvista ja tutkijan omat havainnoit toiminnan aikana.

Väitöstilaisuudessa pääpaino oli, kuten tapana on, tutkimuksen menetelmälliset kysymykset, se miten kattava aineisto on ja miten luotettavsti sen perusteella käytetyin menetelmin on saatu kiinnostavia tuloksia.

Setälän työ ei anna ehkä kovinkaan paljon teoreettisesti tai menetelmällisesti. Se mikä kuitenkin on käsittääkseni hyvinkin merkityksellistä on hänen pyrkimyksensä sanallistaa ja luoda käsitteistöä lasten ottamien valokuvien piirteiden kuvailuun. Nämä termit ja käsitteet soveltuvat hyvin kaikkiin valokuviin ja auttavat myös havinnollisuudessaan kuvaajia näkemään kuvansa valokuvina.

Setälän termejä ovat suttumat, sattumat ja sommittumat. Erityisiä sommittumia ovat  puuttuma, asettelu, ilamaantuma, taivaantuma ja vastarinta.

Setälä katsoo lasten ottamia kuvia asemoinnin, kuvakoon, kuvakulman, läsnä/poissaolon, rajauksen, huomiopisteen, tarkkuuden ja tunnistettavuuden, valon, värin ja konvention näkökulmasta, mutta merkittävää on, että hän kysyy sitä (lapsi)kuvaajien näkökulmasta, ei-normatiivisesti (paitsi tietysti siinä mielessä, että jo tämä kysyminen lähteet ovat "hyvän" valokuvan traditiossa).

Setälän väitöskirja on yksi naula siihen arkkuun, jossa valokuva nähdään joko "todellisuuden totuudellisena kuvajaisena" tai "tekijän luomuksena". Valokuva on teknis-kultturellinen ilmiö, joka ei alistu helposti todellisuudelle, tekijälle tai edes katsojalle. Vuorovaikutuksellisuus ja tarinallisuus avaavat kuvan. Joskus tarinan alkuna on vain pieni juttu, sana tai vihje.

Hienoa, että lapset ja valokuva saa Setälän työssä äänen myös akateemisessa tutkimuksessa!

Valokuvan transsendentaalisuudesta

Friedrich Schlegelin pyrkimys filosofian ja runouden yhdistämiseen romanttisessa kirjalliuudessa soveltuu myös valokuvan pohdintaan:

Schlegel kirjoittaa: On olemassa runoutta, jolle kaikki kaikessa on ideaalisen ja reaalisen suhde ja jota analogisesti filosofiselle kielenkäytölle pitäisi kutsua transsendentaalirunoudeksi. (...) Sellaista transsendentaalifilosofiaa, joka ei olisi kriittistä ja joka ei esittäisi myös tuottavaa tuotetun ohella ja joka ei transsendentaalisten ajatusten ohella sisältäisi myös transsendentaalisen ajattelun luonnetta, ei pidettäisi arvossa.  (lainaus  Saarinen, Taiteen Elämä ja Kuolema, Kuvataideakatemia, Helsinki 2011, 51 ).

Muutettavat muuttaen voidaan ajatella, että valokuva on aina tuotettu ja siinä vuoidaan nähdä myös sen tuotannon ehdot, kriittisessä "luennassa".  Valokuvassa on itsessään sekä reflektion, että sen peittämisen  elementit. Valokuvan realistisuus (fotorealismi) peittää valokuvan illusorisen luonteen. Valokuvaan on myös hauska soveltaa Schlegelin ajatusta runouden suhdetta vuorokauden valorytmiin:

Nukkuminen ja uneksiminen ovat vajoamista takaisin maan syliin. Ajattelu on valon, ilman, keskipäivän tuotetta. Kaikki runous on siis aamunkoittoa ja iltaruskoa.  (Mt., 62)

ja

Romanttisinta on maan pinta. (Mt.,61)

Valokuvausoppaiden yleinen ohje valokuvaajille on: kuvaa aamulla ja illalla, nuku keskipäivän kovan valon aikaan. Tästäkö johtuu, että valokuvasta on niin vähän ajatelteltua kirjoitusta :-)?

Schlegelin viittaus maan pintaa tuo myös välittömästi Heideggerin maan-taivaan vastakkaisuuden ja vuorottelun näköpiiriin.

Vastakohtaisuus siinä, mieten valokuvassa näkyy sen tuottamisen ehdot (joko itsesssän tai kuvaa kontekstualisoivana tekstinä), heijastaa myös hyvin käsitystä valokuvasta toden ja illuusion rajana.

Kuvan illuusion destruktointi tai rekontruointi antaa runsaasti tilaa valokuvan dekonstruktiiviselle tutkimukselle vaikkapa diskurssianalyysin keinoin.