Friedrich Schlegelin pyrkimys filosofian ja runouden yhdistämiseen romanttisessa kirjalliuudessa soveltuu myös valokuvan pohdintaan:Schlegel kirjoittaa: On olemassa runoutta, jolle kaikki kaikessa on ideaalisen ja reaalisen suhde ja jota analogisesti filosofiselle kielenkäytölle pitäisi kutsua transsendentaalirunoudeksi. (...) Sellaista transsendentaalifilosofiaa, joka ei olisi kriittistä ja joka ei esittäisi myös tuottavaa tuotetun ohella ja joka ei transsendentaalisten ajatusten ohella sisältäisi myös transsendentaalisen ajattelun luonnetta, ei pidettäisi arvossa. (lainaus Saarinen, Taiteen Elämä ja Kuolema, Kuvataideakatemia, Helsinki 2011, 51 ).
Muutettavat muuttaen voidaan ajatella, että valokuva on aina tuotettu ja siinä vuoidaan nähdä myös sen tuotannon ehdot, kriittisessä "luennassa". Valokuvassa on itsessään sekä reflektion, että sen peittämisen elementit. Valokuvan realistisuus (fotorealismi) peittää valokuvan illusorisen luonteen. Valokuvaan on myös hauska soveltaa Schlegelin ajatusta runouden suhdetta vuorokauden valorytmiin:
Nukkuminen ja uneksiminen ovat vajoamista takaisin maan syliin. Ajattelu on valon, ilman, keskipäivän tuotetta. Kaikki runous on siis aamunkoittoa ja iltaruskoa. (Mt., 62)
ja
Romanttisinta on maan pinta. (Mt.,61)
Valokuvausoppaiden yleinen ohje valokuvaajille on: kuvaa aamulla ja illalla, nuku keskipäivän kovan valon aikaan. Tästäkö johtuu, että valokuvasta on niin vähän ajatelteltua kirjoitusta :-)?
Schlegelin viittaus maan pintaa tuo myös välittömästi Heideggerin maan-taivaan vastakkaisuuden ja vuorottelun näköpiiriin.
Vastakohtaisuus siinä, mieten valokuvassa näkyy sen tuottamisen ehdot (joko itsesssän tai kuvaa kontekstualisoivana tekstinä), heijastaa myös hyvin käsitystä valokuvasta toden ja illuusion rajana.
Kuvan illuusion destruktointi tai rekontruointi antaa runsaasti tilaa valokuvan dekonstruktiiviselle tutkimukselle vaikkapa diskurssianalyysin keinoin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti