(Moderni)klassikko 3: Arno Rafael Minkkinen

Arno Rafael Minkkinen (s. 1945) on modernin valokuvauksen klassikko. Toisin kuin aiemmin esillä olleet, Weston ja Cartier-Bresson, Minkkinen on leimallisesti taidekuvan suvereeni edustaja. Minkkinen on myös toisella tavalla läsnä omissa kuvissaan kuin häntä ennen tulleet: hän asettuu osaksi kuvaa tai pitäisikö sano kuva asettuu osaksi hänen omakuvaansa.

Minkkinen tunnetaan kuvista, jossa hän tai hän ja hänen mallinsa ovat alastomina osa asetelmallista luonnonmaisemaa. Kuvat ovat mustavalkoisia, rajaamattomia ja niistä on olemassa yksi negatiivi. Kuvia ei ole manipuloitu kuvien sävyalan hallintaa lukuunottamatta. Pyrkimys autenttisuuteen ja pyrkimyksenä palata ja sulautua takaisin luontoon.

Omakuva. Arno Rafael Minkkisen ideaa varioiden. 35 mm, 5.6, 1/30 s.

Amerikansuomalainen Minkkinen on opettanut monissa eri maissa ympäri maailmaa. Suomessa  hän oli opettajana 1970-luvulla Taideteollisessa korkeakoulussa. Oppilaikseen suomalaisista hän nimeää Jorma Purasen, Stefan Bremerin, Timo Laaksosen, Keijo Kansosen, Kimmo Koskelan, Veli Granön, Pekka Turusen, Raakel Kuukan, Elina Brotheruksen ja Aino Kanniston (Minkkinen, Arno Rafael: Suomen kuvat - Homework 2008). Ja opettajikseen Gallen-Kallelan, Edelfeltin, Järnefeltin ja Simbergin.

Minkkinen ponnistaa siis, oman käsityksensä mukaan vahvasti suomalaiskansallisesta perustasta. Minkkisen lähtökohtana on ajatus yhdestä kuvasta, ei niinkään kuvakerronnasta.

Ohessa olevassa omakuvassa, olen ottanut idean Minkkiseltä, muuntanut sitä itseeni sopivaksi. Kuva on myös värillinen, toisin kuin Minkkisen kuvat. Kädessäni ja maisemassani on kultuurin tuotteita jo pikälle luonnosta vieraantuneena.  Yritän käsittää kirjallisuutta, joka on minulle testamentattu. Miten tätä perintöä käytän ratkaisee, olenko pettänyt testamentin antajien tahdon.

Klassikko 2: Henri Cartier-Bresson

Henri Cartier-Bresson oli ottamassa muotokuvaa Simone Beauvoiria. Tämä kysyi "kuinka kauan kestää?"  Cartier-Bressonin kerrotaan vastanneen: "Hieman enemmän kuin hammaslääkärissä, vähän vähemmän kuin psykoanalyysissa."

Henri Cartier-Bresson (1908-2004) oli silminnäkijänä todistamassa ja taltioimassa niin Espanjan sisällissodan kauhuja kuin toisen maailmansodan keskitysleirien vankien vapauttamista. HCB oli Kiinassa, kun Mao Tse Tung marssi Pekingiin ja kuvasi Intiassa Mahatma Gandhin vain muutama tunti ennen tämän salamurhaa. Hänen valokuvansa ovat muokanneet jo useiden sukupolvien kuvaa maailmanhistorian merkkipaaluista. Häntä on kutsuttu myös valokuvajournalismin isäksi.

HBC:lle valokuvaus oli keino kertoa tarinoita elämästä, vangita filmille merkityksellisiä, yllätyksellisiä ja ratkaisevia hetkiä. Hänelle tärkeää kuvaamisessa oli täydellinen ja tarkka ajoitus. Kuvaajan tuli olla jatkuvasti valppaana. Kamera oli hänelle kuin luonnoskirja, intuition ja spontaaniuden työkalu. Nuoruuden taideopinnot ja yhteydet surrealistipiireihin näkyvät Cartier-Bressonin dokumentaarisessakin tuotannossa: ”Surrealismilla on ollut syvällinen vaikutus minuun. Olen koko ikäni tehnyt kaikkeni ollakseni koskaan pettämättä sitä” (Henri Cartier-Bresson, Album de l’Exposition, 2013: 23). Tämä siitä huolimatta, että Robert Capa kehotti häntä profiloitumaan dokumentariksi ja pitämään surrealistiset taidekuvamanifestaatiot vain omana tietonaan.

HCB:n kuvat ja elämäntyö on suhteellisen helposti tavoitettavissa ja tutkittavissa kuvateoksissa, haastetteluissa ja myös dokumenteissa. Hänen ottamansa kuvat ovat myös kiertäneet ympäri maailmaa museoiden näyttelyissä. Kävin katsomassa Ateneumin Cartier-Bressonin retrospektiivinen näyttelyn vuoden 2016 tammikuussa. Näyttely  sisälsi lähes 300 valokuvaa taiteilijan pitkältä uralta. Mukana oli niin arkistomateriaalia kuin elävää kuvaa. Kuvat olivat vakuuttava näyttö hänen kuviensa voimasta. HCB oli tarkka kuviensa julkistamisesta eikä monien kollegoidensa tapaan antanut paljoakaan omia pinnakkaisiaan tarkasteltavaksi. Hänet tunnetaan myös siitä, että hän rajasi kuvansa kamerassa ja korosti kuvien aitoutta jättäen vedokseen filmireunat näkymään - tapa jota myös esimerkiksi Arno Rafael Minkkinen on kuvissaan suosinut.

Henri Cartier-Bresson on tunnettu erityisesti "ratkaisevan hetken" käsitteestä. Käsite on monessa mielessä monitulkintainen, mutta sen kautta valokuvan erityisluonetta on kyetty tuomaan hyvin esille suhteessa muuhun kuvantamiseen ja kuvataiteen muotoihin. Ratkaisevaa hetkeä on odotettava ja toisaalta päätettävä ja myös luotava kameraa käyttämällä juuri se oikea hetki. Vaikka HBC korosti valokuvaajan kameran näkymättömyyttä kuvaustilanteessa, monissa hänen kuvissaan kuvattavat poseeraavat tai jopa pelleilevät kameralle ja kuvaajalle. HBC kuvasi pääasiassa Leica-kammeralla. Se mahdollisti sen tavan, jolla hän kuvasi, mutta toisaalta HBC piti sitä vain välineenä. Hän vaihtoi myöhemmällä iällä ilmaisunsa välineeksi siveltimen ja kankaan. 

Tilanne- ja reportaasikuvien lisäksi HBC otti lukuisia muotokuvia tai miljööpotretteja. Useissa kuvissa kuvattava on omassa "luonnollisessa" ympäristössään ja kuvaan on myös mahdutettu tätä ympäristöä.

Alla on omakuva, jonka olen sommitellut vapaasti HBC:n Francois Mauriacista ottaman henkilökuva mallina. Oletan, että HBC on noussut tuolille ja ottanut siitä erilaisia versioita Mauriacin omassa kodissa.

Omakuva. Cartier-Bresonin kuvan innoittama mukaelma. 35 mm/5.6, ISO 200, 1/15 s.

Klassikko 1: Edward Weston

Johdanto

Edward Weston on kohteena ensimmäisessä tämän blogin uudessa kirjoitussarjassa. Tutustun johonkin klassikoon tai myöhemmin ehkä myös moderniin klassikkoon tai jopa tulevaan klassikkoon, kirjoitan hänestä muutamia huomioita ja ehkäpä teen myös mukaelman jostain teoksesta.

En aio olla erityisen systemaattinen, vaikka olen eri lähteistä kerännyt nimiä valokuvauksen historian kiinnostavilta tuntuvista merkittävyyksistä. Osa heistä on aiemmin tuttuja, mutta toivon myös löytäväni uutta katseltavaa ja kuvia joissa on tenhovoimaa (=edifioivuutta). Luetteloita on laadittu ja niiden pohjalta on tehty myös kirjoja. Itselläni hyllyssä on muiden muassa Peter Stepanin 50 Photographers You Should Know (Prestel Verlag, 2008) ja Tom Angin Valokuvan historia  (Docendo, Helsinki 2015) jossa nostetaan 34 valokuvaajaa esiin väliotiskolla Profiili. Netti tarjoaa luonnollisesti myös runssasti kuvia ja tekstiä aihepiiristä.

Edward Weston (24. maaliskuuta 1886 – 1. tammikuuta 1958)

Edward Henry Weston  oli yhdysvaltalainen valokuvaaja. Weston syntyi Illinoisissa ja sai ensimmäisen kameransa 16-vuotispäivänään 1902. Vuonna 1903, siis melko varhain,  hänen kuviaan oli jo esillä Chicago Art Institutessa. Hän muutti vuonna 1906 Kaliforniaan. Vuosikymmeniä kestäneen tuotteliaan uransa jälkeen Weston otti viimeiset valokuvansa vuonna 1958. Hän kuoli 71-vuotiaana sairastettuaan Parkinsonin tautia.

Westonin kuvat ovat harmaasävykuvia tai mustavalkokuvia, asetelmallisia, geometrisia, sommittelultaan selkeitä ja harkittuja. Tavoitteena hänellä oli (varsinkin ns. kypsällä kaudellaan) suora ja puhdas valokuvaus. Ilman manipuolointia (vaikkaion huolellista pimiötyöskentelyä harjoittaen tosin) hän pyrki kuvaamaan kohteensa objektiivisesti kauniina - olipa kyseessä vihannekset, simpukat, vessanpytty, maisema tai alaston vartalo.

Weston oli yksi f64 ryhmän jäsenistä. Ryhmä vaikutti vain lyhyen aikaa, noin kolme vuotta 1932-35, mutta oli ja on sitäkin vaikutusvaltaisempi.  Ryhmän tavoitteena oli puolustaa puhdasta valokuvaa romantismia ja New Yorkin piktorialismia vastaan. Välineenä oli ison koon kamera, pieni auko ja pitkä valotusaika. Näin kuvista saatiin syvätarkka, usein asetelmallinen ja huolellisesti sommiteltu. Muita jäseniä olivat Ansel Adams, Imogen Cunningham, John Paul Edwars, Sonya Noskowiak, Henry Swift ja Willard Van Dyke.

Merkittävää kuvien laadulle on huolellinen vedostaminen. Edward Westonin poika ja pojanpoika ovat säilyttäneet perinteen ja Edward Westonin asuntoon ja kotipimiöön Kaliforniassa voi tehdä tutustumismatkoja tänäkin päivänä. Myös YouTube-videoita asiasta on hyvin nähtävissä. Näin Westonin perinnöstä on aika tarkaa tietoa niin kuvina, kirjoitettuna kuin vielä suullisena perimänäkin. Myös suomalaiset valokuvaajat ovat tehneet toivioretkiä Westonien sukutilalle (ks. Saiha, Markku: Mustavalkokuvaus ja työnkulku, 2016, 131).

Yksi esimerkki Westonin kuvista on teos "Eggs and Slicer" vuodelta 1930. Alla on mukaelma kuvasta (ja googlettamalla kuvan nimellä huomaa, että tätä "harjoitusta" on aika moni tehnyt hyvinkin erilaisin tuloksin).

Munat ja munaleikkuri - Edward Westonin aiheen mukaan.
90 mm, f16, 1 s., ISO 100. Pekka Kalli

Katsoin kuvan ensin hienosta Westonin koko uraa valottavasta teoksesta Manfred Heitingin toimittamasta teoksesta Edward Weston ( Taschen 1999).  Seuraavana päivänä tein muistinvaraisen mukaelman kuvasta. Vertasin kuvaa verkossa löytämääni alkuperäiseen ja huomasin muistini muuntelun. Moni seikka Westonin kuvassa oli toisin kuin omassa ensimmäisessä versiossani. Tein toisen version (kuva yllä), nyt tarkemmin tutkien kuvan kompositiota ja kuvakulmaa. Pelkistin kuvaa vielä hieman lisää. Minulla ei ollut käytettävissä ison koon kameraa, joten kuva on otettu täyden kennon digikameralla ja 90 mm objektiivilla aukolla 16.

Hyödyllinen harjoitus, suosittelen.