 |
| Päivi Setälä kuuntelee vastaväittäjän huomautuksia. |
Setälän työ perustuu pitkähköön tutkimusperiodiin ja pitkään kokemukseen lasten valokuvailmaisun parissa. Tutkimuksen kohteena on 6-7 -vuotiaiden lasten ympäristöaiheiset valokuvat, videotallenteet valokuvatyöpajoista ja lasten keskustelut kuvista ja tutkijan omat havainnoit toiminnan aikana.
Väitöstilaisuudessa pääpaino oli, kuten tapana on, tutkimuksen menetelmälliset kysymykset, se miten kattava aineisto on ja miten luotettavsti sen perusteella käytetyin menetelmin on saatu kiinnostavia tuloksia.
Setälän työ ei anna ehkä kovinkaan paljon teoreettisesti tai menetelmällisesti. Se mikä kuitenkin on käsittääkseni hyvinkin merkityksellistä on hänen pyrkimyksensä sanallistaa ja luoda käsitteistöä lasten ottamien valokuvien piirteiden kuvailuun. Nämä termit ja käsitteet soveltuvat hyvin kaikkiin valokuviin ja auttavat myös havinnollisuudessaan kuvaajia näkemään kuvansa valokuvina.
Setälän termejä ovat suttumat, sattumat ja sommittumat. Erityisiä sommittumia ovat puuttuma, asettelu, ilamaantuma, taivaantuma ja vastarinta.
Setälä katsoo lasten ottamia kuvia asemoinnin, kuvakoon, kuvakulman, läsnä/poissaolon, rajauksen, huomiopisteen, tarkkuuden ja tunnistettavuuden, valon, värin ja konvention näkökulmasta, mutta merkittävää on, että hän kysyy sitä (lapsi)kuvaajien näkökulmasta, ei-normatiivisesti (paitsi tietysti siinä mielessä, että jo tämä kysyminen lähteet ovat "hyvän" valokuvan traditiossa).
Setälän väitöskirja on yksi naula siihen arkkuun, jossa valokuva nähdään joko "todellisuuden totuudellisena kuvajaisena" tai "tekijän luomuksena". Valokuva on teknis-kultturellinen ilmiö, joka ei alistu helposti todellisuudelle, tekijälle tai edes katsojalle. Vuorovaikutuksellisuus ja tarinallisuus avaavat kuvan. Joskus tarinan alkuna on vain pieni juttu, sana tai vihje.
Hienoa, että lapset ja valokuva saa Setälän työssä äänen myös akateemisessa tutkimuksessa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti