Klassikko 6: Man Ray

Joskus asiat tipahtelevat katseen ja mielen kuvastoon näennäisen sattumalta: katsoin Man Rayn kuvia kirjastossa ja erityisesti kuvaa naisesta kirjapainossa, painomusteen, painokoneen ja kameran kolmiyhteydessä. Seuraavana päivänä lehteä lukiessa minulle paljastui kuvassa esiintyvän henkilöllisyys: Meret Oppenheim, ranskalainen taiteilija, jonka töitä on esillä taidemuseo Emmassa nyt kuluvana vuonna 2018 aina elokuun 12. päivään saakka.. Oppenheim oli useassa kuvassa Man Rayn mallina ja molemmat kuuluivat taiteilijoiden piiriin joita yhdisti Pariisi, avantgarde ja surrealismi ja kaikesta päätellen boheemi elämä ja erotiikka.

Man Rayn (ap. Emmanuel Radnitzky 1890-1976) valokuvissa teokseen on yhdistetty usein seikkoja, jotka ylittävät realistisen, toistavan elementin. Mieltä ylentävää tai kiehtovaa vaikutelmaa tehostetaan teoksen nimellä joka auttaa ylittämään avoimen esillä olevan kuvan kohteen. Valitsin varioinnin kohteeksi varhaisen teoksen vuodelta 1918,  teoksen, jonka Ray omassa versiossaan nimeää milloin vispiläksi, naiseksi tai ihmiseksi. Tuolloin 28-vuotiaalla Man Raylla ei vielä ollut Meret Oppenheimin kaltaista mallia. Nyt 100 vuotta myöhemmin mukana on ainakin yksi vieraannuttava elementti lisää. Kuvaamani esine on hyödytön ilman sähköä, ihmisen yhteys siihen on välillinen ja edellyttää sähköä tuottavaa ja välittävää infrastruktuuria.

100 vuotta Man Rayn L´Homme -teoksen jälkeen. Pori 2018.

Voihan olla, että Man Ray viittaa teoksen nimellä muotokieleen, jota nykyinen vispilä ei tavoita. Vaikka naiset ovat varmaan olennaisesti samanlaisia kuin vuosisata sitten, suhde naisen, ihmisen ja  kuvattavan kohteen välillä on vispautunut moneen kertaan. Vai kuinka?

JK. 26.3.2018

Perintönä saatu vispilä (kuva alla) on malliltaan jo lähellä Man Rayn mallinaan käyttämää, mutta muovikahvasta ja väristä päätellen lienee 60-luvulta, ehkä (?).

100 vuotta Man Rayn L´Homme -teoksen jälkeen 2. Pori 2018